Uusia ratkaisuja perhepolitiikkaan

Pyhäjokilaakson alueella koulunsa aloitti jälleen kerran yhä pienempi määrä lapsia. Ikäluokat pienenevät lähes jokaisessa Suomen kunnassa. On noussut yleinen huoli siitä, miten maamme käy, jos suuntaa ei käänny. Siksi tehtävämme on nyt miettiä, miten voisimme rohkaista ihmisiä perheellistymään, mutta myös tukea olemassa olevia perheitä arjen keskellä. 


Eräs etenkin maaseutua koskeva ongelma on siinä, että moni lapsiperhe ei saa lainaa haluamaansa asuntoon. Tähän ehdotan ratkaisuksi uutta työkalua, lapsiperheille suunnattua korkotukilainaa.  Korkotukilaina rohkaisisi pankkeja lainan myöntämisessä. Samalla pankin riski luottotappioista poistuisi. Etenkin, jos lainaan liitetään valtiontakaus. 


Toinen ratkaisu voisi löytyä kotihoidon tuesta, joka on nykyisin hyvin vaatimaton, vain 377 euroa kuukaudessa. Moni vanhempi haluaisi hoitaa pienokaistaan kotona hiukan pidempään, mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. Siksi esitän, että kotihoidon tuki pitäisi vähintään tuplata nykyisestä. Jos vanhemmilla olisi mahdollisuus hoitaa lapsia kotona hiukan pidempään, varhaiskasvatuksen kustannukset kunnille vähenisivät. Samalla perheiden valinnanvapaus paranisi. 


Kustannukset tuskin nousisivat, koska kotihoidon tuki olisi kunnille edelleen monta kertaa edullisempaa kuin varhaiskasvatus. Nykyisin enemmistö perheistä ei maksa asiakasmaksuja lainkaan. Täytyy myös huomioida, että lasten sairastaessa varhaiskasvatuksen menot pysyvät ennallaan. Lapsi hoidetaan kotona, ja vanhempi on pois työstä. 
Kotihoidon tukea ei pidä missään tapauksessa poistaa, kuten kokoomus ja SDP ovat ehdottaneet. Kuitenkin on täysin mahdollista, että näin tapahtuu, jos ensi kevään vaalien jälkeen maahamme muodostetaan heidän johtamansa hallitus. Kolmanneksi ratkaisuksi esitän, että vanhempainpäivärahoja voisi käyttää siihen asti, kunnes lapsi täyttää seitsemän vuotta. Nykyisin takaraja on kaksi vuotta. Esimerkiksi Ruotsissa takaraja on 12 vuotta. 


Muutos helpottaisi työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Opiskelevilla perheillä olisi mahdollisuus käyttää vapaita nykyistä paremmin. Myös työnantajat hyötyisivät, kun vapaita ei olisi pakko käyttää lyhyen ajan sisällä. Vapaiden ajoittamisesta olisi enemmän mahdollisuuksia neuvotella työnantajan kanssa yritykselle sopivaan ajankohtaan.


Lisäksi vapaita voitaisiin pitää lyhyempinä jaksoina. Joustavuus lisäisi myös työtyytyväisyyttä ja sitoutumista työnantajaan. Tulevaisuudessa vahvoilla ovat ne kunnat, jotka pystyvät panostamaan lapsiperheiden palveluihin ja hyvinvointiin. Tämä on vaativa tehtävä, kun samaan aikaan taloutta sopeutetaan joka sektorilla.
Siksi valtion täytyy tunnistaa tilanne ja nostaa perhepolitiikka kokonaan uudelle tasolle. 

Takaisin Jutut -sivulle