Mainos

Tiukka ote talouden kasvuun

Alueiden talous ja työllisyys ovat lähteneet koronakriisin helpottumisen ja rajoitusten purkamisen myötä vahvaan kasvuun. Tärkeintä on saada Suomi nyt reilulle talouden kasvu-uralle. Kasvun jarruna on kuitenkin tällä hetkellä osaajapula.

Hallitus on linjannut mittavista toimista talouden vahvistamiseksi. Kestävin keino, jolla julkista taloutta voidaan vahvistaa, on työllisyyden kasvu. Erityisesti työsarkaa meillä riittää siinä, että saamme työn ja sen tekijän kohtaamaan paremmin toisensa. 

Suomessa on tällä hetkellä noin 280 000 työtöntä työnhakijaa. Samaan aikaan saan viestiä yrityskentältä, joka kärsii rekrytointiongelmista. Avoimille työpaikoille ei löydy oikeanlaisia tekijöitä.
Hallitus on sitoutunut pitkäjänteiseen työhön työllisyysasteen nostamiseksi. Hallituksen vahvana tavoitteena on, että vuosikymmenen puolivälissä työllisyysaste on 75 prosenttia. Tämän eteen teemme määrätietoista työtä. Tavoitteena on 80 000 uutta työllistä. 

Jotta yritykset löytävät tarvitsemansa tekijät, yhtenä isona muutoksena on TE-palvelujen siirto kunnille vuoden 2024 aikana. Tällä pyritään myös siihen, että palvelut tulevat lähemmäksi asiakkaita.

Tehtävää meillä riittää myös siinä, jotta saamme lisättyä Suomen vetovoimaa kiinnostavana ja kannattavana investointiympäristönä. Suomi yksinkertaisesti tarvitsee lisää osaajia maailmalta.
Hallitus vie parhaillaan eteenpäin toimia, joilla Suomesta tulee entistä kiinnostavampi maa kansainvälisille osaajille edistäen sujuvampaa työperäistä maahanmuuttoa.
Työllisyystoimien lisäksi vahvaa panosta tarvitaan kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi koronapandemian jälkeisessä Suomessa. Korona-aikana kasvaneisiin hoitojonoihin ja huolestuttavasti lisääntyneisiin nuorten mielenterveysongelmiin täytyy yhä enenevästi kiinnittää huomiota. Meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta.
Surukseni olen joutunut viime päivinä toteamaan, että politiikan mediajulkisuuden on kaapannut turhanpäiväisyys ja epäolennaisuus.

Uutisotsikot ovat vallanneet Afrikan tähti -lautapelin olemassaolon oikeutus ja pääministerin somejulkisuus. Ei niin Suomea viedä eteenpäin. Meillä on todellisia ongelmia ratkottavana.
Tämä turhanpäiväinen viihdepolitikointi vie energiaa ja runsaasti aikaa meidän todellisista ongelmista ja niiden ratkomisesta.
Olen ylpeä siitä, että Suomi on täynnä osaajia, alansa huippuammattilaisia. Huolta sen sijaan kanna siitä, että iso osa yrityksistämme kärsii tällä hetkellä työvoimapulasta.
Koronan vaikutuksesta monet alansa ammattilaiset ovat hakeutuneet joko väliaikaisesti tai pysyvästi uusiin tehtäviin. Meillä on runsaasti tehtävää. Joten eiköhän aleta kaikki keskittyä olennaiseen

Takaisin Jutut -sivulle