Sukupolvien yhteinen aikaansaannos
Oulaisten veteraaniperinnehuone aukaistiin Oulaskankaan museolla.
Vuonna 2022 perustetun Oulaisten veteraaniperinnetoimikunnan alkuaikoina virisi ilmoille ajatus paikkakunnan oman veteraaniperinnehuoneen rakentamisesta. Tarkalleen ottaen tämän ajatuksen toi esille muun muassa Kaatuneitten omaisten yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Kaija Sepponen. Vuosien mittaan pidettiinkin sitten useampia palavereja ja vierailuja muilla paikkakunnilla toimiviin veteraaniperinnehuoneisiin. Ja nyt Oulaisissakin on avattu oma veteraaniperinnehuone. Se sijaitsee Oulaskankaan museon tiloissa.
Viime viikon perjantaina vietettiin tämän veteraaniperinnehuoneen avajaisia. Puheiden ja musiikkiesitysten lisäksi yleisöllä oli mahdollisuus tutustua veteraaniperinnehuoneen runsaslukuiseen näyttelyyn sekä mielenkiintoiseen digipöytään, jossa veteraanisukupolven tarinoita pystyy tarkastelemaan sähköisessä muodossa.

Juhlatilaisuuden avasi hankkeen hallinnollisena vetäjänä toiminut Oulaisten Reserviläiset ja sen puheenjohtaja Esa Hellman. Hän muistutti paikalle saapunutta yleisöä siitä, että kyseinen Oulaskankaan museo on toiminut aikojen saatossa monessa eri roolissa: esimerkiksi reservikomppanian toimipaikkana sekä sotasairaalana. Siispä veteraaniperinnehuoneen perustaminen juuri tähän paikkaan on erittäin luonnollinen jatkumo.
Esa Hellman esitti puheessaan kiitokset myös Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jedun opiskelijoille, joiden avulla veteraaniperinnehuoneen digipöytä rakennettiin.
”Siinä on näkynyt yhteistyö nuorempien sukupolvien kanssa”, hän kiitteli.
Esa Hellman muistutti puheessaan, että elämme tällä hetkellä hyvin levotonta aikaa. Synkät uutiset päivittäin muistuttavat siitä, että rauha ei ole itsestäänselvyys.
”Siksi on tärkeää muistaa, mitä aiemmat sukupolvet ovat kokeneet ja miten he ovat vastoinkäymisistä selvinneet. Tämä veteraaniperinnehuone ei ole vain iäkkäämpiä ihmisiä varten vaan myös nuoria varten. Tämä on paikka, jossa ymmärtää, että vaikeinakin aikoina elämä kantaa eteenpäin”, totesi Esa Hellman.
Oulaskankaan museon veteraaniperinnehuoneessa on aineistoa niin veteraaneista, kotirintamajoukoista kuin evakoistakin. Sotahistoriaa on esillä paikallisesti Oulaisista sekä yleisesti muualta Suomesta. Kaiken sodan epätoivon keskellä on kuitenkin selvä viesti siitä, että kaikesta selvitään yhdessä.
”Tämän näyttelyn kautta muistamme, että rauha rakentuu ihmisistä, heidän valinnoistaan sekä rohkeudesta ja kyvystä uskoa huomiseen”, Hellman lausui.

Koko hankkeen priimusmoottorina toiminut Tuula Aitto-oja muistutti omassa puheessaan, että jokainen veteraaniperinnehuoneen näyttelyn esine, valokuva ja tarina ovat osa meidän kaikkien yhteistä tarinaa.
”Tämä kaikki on hyvä muistutus siitä, ettei itsenäisyys ole itsestäänselvyys”, hän totesi.
Tuula Aitto-ojan mukaan veteraaniperinnehuoneen aineistot elävät koko ajan. Näyttely ei tule koskaan olemaan täysin valmis.

”Haluamme näiden näyttelyssä olevien esimerkkien kautta tuoda kävijöille piipahduksen sodanaikaiseen elämään niin rintamalla kuin kotirintamalla”, totesi Tuula Aitto-oja.
Omalta osaltaan Tuula Aitto-oja halusi omistaa projektin sotaveteraani-isälleen. Tunteikkaassa puheensa lopussa Aitto-oja luki kohdan isänsä kirjoittamasta sotapäiväkirjasta 13.3.1940.
”Rauha solmittu, varustustyöt lopetettu”.

Oulaskankaan museon veteraaniperinnehuone on kaikelle kansalle avoinna seuraavan kerran kansallisena veteraanipäivänä 27.4. Aiemmasta poiketen ei Oulaisissa järjestetä virallisia juhlallisuuksia, vaan päivää vietetään avointen ovien merkeissä.
”Taukokangas tarjoaa kahvit ja paikka on avoinna useiden tuntien ajan. Kesällä veteraaniperinnehuoneeseen pääsee tutustumaan heinäkuussa. Yläkoulun ja lukion oppilaat tulevat käyttämään huonetta opettajiensa johdolla historian tunneilla”, kertoi Tuula Aitto-oja.