Pohde vähentää 300 henkilöä 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut 22.6.–28.8.2026. Neuvotteluilla tavoiteltiin 30 miljoonan euron säästöjä. Neuvottelujen lopputuloksena irtisanomiset kohdistuvat 300 henkilöön neuvotteluesityksessä ilmoitetun 500 henkilön sijaan. Henkilöstövaikutukset painottuvat suhteellisesti eniten johdon ja hallinnon tehtäviin. 

Nyt päättyneet yhteistoimintaneuvottelut käytiin tuotannollistaloudellisin perustein. Niiden piirissä oli koko hyvinvointialueen henkilöstö eli noin 18 000 henkilöä. Neuvottelujen tavoitteena oli saavuttaa 30 miljoonan euron säästöt henkilöstökuluissa vuodelle 2027. Neuvottelujen alussa sen arvioitiin tarkoittavan 500 henkilön irtisanomista tai muilla keinoilla toteutettavia säästöjä.   

Irtisanottavien määrä väheni neuvottelujen aikana 500 henkilöstä 300 henkilöön. Loput säästöistä saavutetaan muilla keinoilla, esimerkiksi eläköitymisillä, määräaikaisten tehtävien päättymisellä ja johdon lomautuksilla. Neuvottelujen tuloksen yhteenlaskettu taloudellinen vaikutus vuodelle 2027 on 28,8 miljoonaa euroa.  

”Hyvinvointialueen talouden tilanne on erittäin haastava. Olemme pitäneet henkilöstön irtisanomisia viimesijaisena keinona talouden tasapainottamisessa. Valitettavasti emme voineet välttyä irtisanomisilta, mutta yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena toteutettavien irtisanomisten määrä on huomattavasti alkuperäistä arviota pienempi”, sanoo hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma.  

Henkilöstövähennykset pyrittiin kohdentamaan johtaja-, esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin sekä hallinnon ja tukipalvelujen tehtäviin. Johdon ja hallinnon tehtäviä on vähennetty myös aiemmissa yhteistoimintaneuvotteluissa yhteensä yli 200 henkilötyövuoden verran.  

Asiakas- ja potilastyössä henkilöstövähennyksiä tehtiin vain niissä tapauksissa, joissa henkilöstömitoitus ylittää valtakunnalliset suositukset tai toimintaa järjestellään uudelleen. Henkilöstövaikutukset on pyritty kohdistamaan niin, että palvelujen saatavuus ja laatu, hoitoon pääsy sekä potilas- ja asiakasturvallisuus pystytään jatkossakin turvaamaan.  

Neuvottelujen tuloksena suhteellisesti eniten vähenevät nykyiseen henkilöstömäärään verrattuna johtaja- ja päällikkötehtävät sekä asiantuntija- ja tukipalvelutehtävät. Johtaja- ja päällikkötehtävät vähenevät irtisanomisten seurauksena 9,4 prosenttia, asiantuntija- ja tukipalvelutehtävät 5,4 prosenttia ja välittömän asiakas- ja potilastyön tehtävät 1,1 prosenttia.  

Henkilöstövähennyksiä toteutetaan myös eläköitymisten ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisen kautta. Lisäksi henkilöstökuluja vähennetään osa-aikaistamisten ja johdon lomautusten avulla. Neuvottelujen seurauksena myös henkilöstön tehtävänkuviin, työntekopaikkaan, työaikamuotoon ja palkkaukseen voi tulla muutoksia. Neuvotteluissa käsiteltiin myös hälytysrahan pienentämistä, mutta siihen ei tehty muutoksia.  

Neuvottelujen lopputuloksen mukaiset toimenpiteet toteutetaan syyskuun–marraskuun aikana. Henkilöstölle on tarjolla muutostukea.  

Pohteella on ollut yhteistoimintaneuvottelujen käynnistymisestä asti rekrytointikielto. Rekrytointikiellon aikana avautuneita tai sen jälkeen avautuvia tehtäviä voidaan tarjota irtisanottaville henkilöille, mikä mahdollisesti pienentää irtisanottavien määrää.  

Takaisin Jutut -sivulle