Hanza hankkii uuden tehdaskiinteistön Oulaisista
Nasdaq Tukholman pörssiin listattu Hanza AB hankkii uuden tuotantokiinteistön Oulaisista. Investoinnin tavoitteena on laajentaa Hanzan Suomen valmistusklusterin kapasiteettia kasvavien tuotantomäärien täyttämiseksi.
”Leden Groupin integrointi on saatu päätökseen etuajassa ja asiakaskysyntä ylittää aiemmat ennusteemme. Odotamme kasvun jatkuvan myös tulevaisuudessa ja siksi investoimme lisäkapasiteettiin”, sanoo Hanzan Suomen maayhtiön johtaja Jukka Haapalainen.
Kiinteistön pinta-ala on noin 10 000 neliömetriä ja se sijaitsee suoraan nykyisten toimintojen vieressä Oulaisissa, mikä mahdollistaa sujuvan ja tehokkaan kapasiteetin laajentamisen. Kauppahinta on 4,7 miljoonaa euroa.
Hankinta on linjassa Hanzan strategian kanssa, jonka tavoitteena on rakentaa täyden palvelun paikallisia valmistusklustereita lähelle asiakkaitaan. Tämä lisää asiakkaiden liiketoiminnoille vakautta, alentaa kustannuksia ja pienentää ympäristövaikutuksia.